Accountor Tower – ikoninen maamerkki uudistui modernin työelämän keskukseksi

Kun Fortum luopui Keilaniemen siluettiin kuuluvasta Raaden hampaasta, HGR Property Partners tunnisti rakennuksen täyden potentiaalin. Vuonna 1976 valmistunut maamerkki uudistui kunnianhimoisen kehityshankkeen myötä Accountor Toweriksi – moderniksi työelämän keskukseksi, joka avasi uuden luvun rakennuksen historiassa ja vauhditti samalla koko Keilaniemen alueen kehitystä.

Visio Keilaniemen maamerkille

Keilaniemen tunnetuin torni – aiemmin muun muassa Nesteen ja Fortumin pääkonttorina ollut Raaden hammas – on yksi suomalaisen yrityshistorian ikonisimmista rakennuksista. Vuonna 1976 valmistunut, 84 metriä korkea torni on ollut vuosikymmenten ajan osa suomalaista yritysmaisemaa ja Keilaniemen tunnistettavaa siluettia.

Fortum pohti Raaden hampaan tulevaisuutta useiden vuosien ajan 2010-luvulla. Rakennukselle tutkittiin muun muassa asumis- ja hotellikäyttöä, mutta vaihtoehdot osoittautuivat teknisesti ja taloudellisesti haastaviksi.

Kun Fortum lopulta päätti luopua kohteesta vuonna 2017, HGR Property Partners näki tilanteessa mahdollisuuden. Käyttötarkoituksen muuttamisen sijaan HGR tunnisti rakennuksen suurimman arvon juuri siinä, mitä se jo oli: ainutlaatuisena toimistorakennuksena.
”Tulkitsimme tilanteen niin, että rakennuksen suurin arvo oli nimenomaan toimistona. Sen tunnettuus, sijainti ja identiteetti olivat jo valmiiksi poikkeukselliset”, kertoo Kari Helin, HGR Property Partnersin perustaja ja toimitusjohtaja.‍
Tämän näkemyksen pohjalta HGR hankki kohteen Fortumilta loppuvuodesta 2017 ja käynnisti sen kokonaisvaltaisen uudistamisen.

Ratkaiseva kumppanuus Accountorin kanssa

HGR:n tavoitteena oli luoda rakennukselle selkeä identiteetti ja löytää vahva ankkurikäyttäjä, joka sitoutuisi kohteeseen pitkäjänteisesti.

Samaan aikaan Accountor etsi uutta pääkonttoria pääkaupunkiseudun henkilöstölleen. Yhtiöllä oli tuolloin 11 eri toimistoa Helsingissä ja Espoossa, eikä hajautettu toimintamalli enää palvellut henkilöstöä tai asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Uuden ratkaisun etsinnässä käytiin läpi yli 20 vaihtoehtoista kohdetta, ennen kuin valinta kohdistui entiseen Raaden hampaaseen.
"Valintaan vaikuttivat erityisesti sijainti hyvien liikenneyhteyksien äärellä, sopiva pinta-ala, suuri huonekorkeus sekä rakennuksen valoisuus ja avaruus", kertoo Accountorin silloinen toimitusjohtaja Niklas Sonkin.‍
Accountor saatiin rakennuksen pääkäyttäjäksi vain noin kaksi ja puoli kuukautta sen jälkeen, kun HGR oli hankkinut kohteen.
"Lupasimme heille edistyksellisen pääkonttorin täysin saneerattuun Raaden hampaaseen – ja sen, että koko rakennus brändättäisiin Accountorin nimelle", Kari Helin kertoo.‍
Accountorin pitkä vuokrasopimus vähensi hankkeen riskiä merkittävästi jo varhaisessa vaiheessa ja loi vahvan perustan koko kohteen kaupalliselle menestykselle.

Vastaus modernin työelämän tarpeisiin

Vuosina 2018–2019 Accountor Towerin uudistus ulottui koko kiinteistökokonaisuuteen. Rakennuksen alkuperäiset, 1970-luvulta peräisin olevat tekniset järjestelmät olivat elinkaarensa päässä, tilaratkaisut vanhentuneita ja alakerrosten tiloista suuri osa vajaakäytössä.

HGR:n johdolla rakennusta kehitettiin laajasti:
  • pysäköintiratkaisut rakennettiin kokonaan uudelleen
  • piha-alueet ja julkinen ympäristö suunniteltiin osaksi Keilaniemen uutta kaupunkikuvaa
  • toimitilamäärää kasvatettiin rungon sisällä merkittävästi
Yksi hankkeen merkittävimmistä saavutuksista olikin rakennuksen tilatehokkuuden parantaminen. HGR kasvatti vuokrattavan toimitilan määrää merkittävästi rakennuksen olemassa olevan rungon sisällä – noin 18 000 neliöstä lähes 26 000 neliöön – ilman muutoksia tornin ulkomittoihin.

Maamerkki sai kruununsa – ja arvoisensa palvelut

Accountor Toweriin rakennettiin Keilaniemen ensimmäinen palvelukeskittymä, joka toi saman katon alle viihtyisiä kohtaamispaikkoja ja monipuolisia palveluita.

Näyttävän sisääntuloalueen ja yhteistilojen ympärille rakennettiin palvelukokonaisuus, joka tukee rakennuksen elämää myös varsinaisten toimistotilojen ulkopuolella. Sen yhteyteen sijoittuvat UMA-coworking-tilat, ja alemmista kerroksista löytyvät muun muassa Dylanin lounasravintola, Alepa ja Fit Keilaniemi.

Rakennuksen huipulla entisen ilmanvaihtokonehuoneen paikalla sijaitsee Lucy in the Sky -ravintola näyttävine kattoterasseineen. Tilaan toteutettiin kantavia lasipilareita, joiden ansiosta näkymä merelle ja ympäröivään kaupunkiin avautuu esteettömästi kaikkiin suuntiin. Ratkaisusta on tullut yksi rakennuksen näyttävimmistä arkkitehtonisista elementeistä – ja samalla yksi Espoon tunnetuimmista kuvauskohteista.
”Se on Instagramin kuvatuimpia paikkoja, ja varmaan kuvatuin paikka Espoossa", Helin sanoo.‍
Lisäksi Espoon kaupunki sijoitti Keilaniemen torialueen rakennuksen yhteyteen, mikä vahvisti kohteen asemaa alueen luonnollisena keskuksena.

Uusi koti Accountorille

Accountor muutti uuteen pääkonttoriinsa alkuvuodesta 2020. Uudistus tarjosi modernit työympäristöt noin 600 työntekijälle ja mahdollisti aiemmin eri puolilla pääkaupunkiseutua sijainneiden toimintojen kokoamisen saman katon alle.
”Accountor Tower oli houkutteleva paikka henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tilat vastasivat erittäin hyvin tarpeitamme", kertoo Accountorin silloinen toimitusjohtaja Niklas Sonkin.‍
Sonkinin mukaan myös yhteistyö HGR:n kanssa sujui koko hankkeen ajan mutkattomasti.
”Yhteistyö oli alusta asti ammattimaista, ja lupauksista pidettiin puolin ja toisin kiinni. Henkilöstömme näkemyksiä kuunneltiin ja eri liiketoimintayksiköiden tarpeet huomioitiin suunnittelussa. HGR:n ja sen yhteistyökumppaneiden osaaminen näkyi läpi hankkeen, eikä eteen tullut sellaisia haasteita, joista ei olisi yhdessä selvitty."‍

Vaikutukset näkyvät Keilaniemessä edelleen

Accountor Towerin uudistus oli enemmän kuin yksittäinen rakennushanke. Se vauhditti Keilaniemen laajempaa kehitystä aikana, jolloin alue oli vasta siirtymässä perinteisestä toimistokeskittymästä monipuolisemmaksi yritys- ja kaupunkiympäristöksi.

Hankkeen myötä alueelle syntyi uusia palveluita, työpaikkoja ja kaupallista vetovoimaa. Samalla se vahvisti Keilaniemen asemaa yhtenä pääkaupunkiseudun merkittävimmistä yritysalueista ja loi edellytyksiä myöhemmälle kehitykselle.
”Accountor Tower oli houkutteleva paikka henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tilat vastasivat erittäin hyvin tarpeitamme", kertoo Accountorin silloinen toimitusjohtaja Niklas Sonkin.‍
Rakennus tunnettiin hankkeen valmistuessa nimellä Accountor Tower. Myöhemmin Accountorin brändiuudistuksen myötä kohteen nimeksi vaihtui Finago Tower.